Laura, senior advisor, hallituksen puheenjohtaja

31.01.2018

Olen Laura Sinisalo ja toimin nykyään Nutrinetissä senior advisor- nimikkeellä. Jäin heinäkuussa 2017 eläkkeelle ja siirsimme toimitusjohtajuuden erikoislääkäri Ilkka Tiittaselle, joka on yksi yrityksen omistajista ja hallituksen jäsen. Itse toimin edelleenkin hallituksen puheenjohtajana. Olen siis edelleenkin taustalla henkilökunnan apuna varsinkin kansainvälisissä toimeksiannoissa. Olen opiskellut ravitsemustiedettä Helsingin yliopistossa ja sen jälkeen suorittanut laajasti jatko-opintoja Itä Suomen yliopiston (aikaisemmin Kuopion yliopiston) lääketieteellisessä tiedekunnassa ja lopulta valmistunut terveydenhuollon tohtoriksi. Väitöskirjani tein Pohjois-Karjala – projektissa verenpainetautiin ja ylipainoon liittyvissä osaprojekteissa.

Pitkäaikainen kokemukseni ravitsemus-, lääke- ja terveysalan toiminnoissa on mahdollistanut yrityksellemme monipuolisesti erilaisia kontakteja sekä luonnollisesti lisännyt osaamisalueitamme. Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä toiminnasta, joten hyvin mielelläni otin vastaan minulle tarjottuja tehtäviä ulkomaisissa yrityksissä tai yliopistoissa. Toimiminen eri kansallisuuksista olevien työtovereiden kanssa laajensi perspektiiviä omaan toimintaani, mutta loi myös uusia, pitkäaikaisia ystävyyssuhteita sekä vahvisti monipuolisesti kielitaitoani.